Who the hell am I?

Tässä taas tuli aamulla koulussa kesken englanninkokeen mietittyä syvällisiä. Esseetehtävänä oli esitellä itsensä ja kertoa itsestään (Huom!Amiksen enkku on niin jäätävän alkeellista, itse en käynyt lainkaan kurssilla muuta kuin kokeen tekemässä.). Jäädyin ihan täysin. Ihan oikeasti aloin ajattelemaan, Kuka helvetti mä oikeasti olen? Millainen mä olen oikeasti?. Kai tässä sitten aletaan analysoimaan:

No perusjutut on toki selvillä; Mä olen Paulina, 19-vuotias ihan hukassa oleva nuori naisen alku. Asun Turussa ja olen Suomalais-Amerikkalainen.

Sitten päästäänkin vähän vaikeampiin aiheisiin; Mikä mä haluan olla "isona"?

Tällä hetkellä toki opiskelen TAI:ssa Juhannuskukkulalla Prosessinhoitajaksi, (Googlettakaa, jos ei nimi kerro mitään) mutta mä en taida haluta olla samalla alalla loppuelämääni. Todennäköisesti haluaisin kuitenkin kemian alalla työskennellä, kemianteollisuus on tälläkin hetkellä nousussa. Kosmetiikkapuoli on lähellä toki mun sydäntä, ja jos joskus päädyn kosmetiikkapuolelle kemian alalla haluaisin olla mukana kehittämässä ja parantamassa kosmetiikkatuotteita (Ilman eläinkokeita). Tärkeintä tällä hetkellä on kuitenkin valmistuminen ja kunnon täysipäiväisiin töihin pääsy, jotta voin elättää itseni sekä hevoseni.

GMP ja tuotantohygienian tunnilla

tässäkö tulevaisuuden toivo?
Mekaaniset yksikköprosessit. 

Millainen ihminen mä sitten oon? (Vieressä olevan kuvan perusteella totaali urpo ;D)

Itse en voi tähän paljon sanoa, kysykää vaikka mun ystäviltä ;) Välillä musta tuntuu vaan et mulla on niin kummallinen ajatusmaailma, ettei ketään oikeen ymmärrä mitä mun pääkopassa liikkuu. Aikamoinen rasavilli ja ERITTÄIN huono myöntämään omia virheitäni. Harvoille näytän todellista minääni, koska oon tosiaan ollut joskus kiusattu ja sen jäljiltä oon jääny aika epävarmaksi ja jään aika helposti suojakuoren alle piilottelemaan. Aivokapasiteetti on sen verran pieni, että välillä tulee tehtyä asioita, joita ois voinu pariin kertaan miettiä. Eli osaan olla ajattelematon ja vähän tyhmä. Oon kova bilettämään ja välillä vähän liiankin bailaamaan jos miettii sunnuntai-aamuja, tili tyhjänä ja tajuton olo. Mulla on aika paska itsesuojeluvaisto. Osaan olla kans aika kömpelö, nimim. lyön pääni töissä melkein joka kerta samaan pirun ulokkeeseen. Ehkä siksi välillä ne aivotkin toimii harvinaisen hitaalla. Mä olen nykyään tosi sosiaalinen ja tykkään olla äänessä! Mutta tosiaan, mun ystäviltä voi kysyä millanen mä olen, kyllä ne osaa kertoa.

Itsestäänselvyys on toki se että mä oon heppatyttö for life! Mutta vieläkään en ole osannut päättää haluanko oikeasti tavoitteellisesti joskus kilpailla esteratsastuksessa, vai mitä meinaan. Mulla on toki alla aika pirun hyvä kulkupeli, joka pystyis viemään mua aika hyvälle tasolle mut sit taas en tiedä haluanko mä kilpailla kunnolla kansallisia luokkia joskus Veikolla? Viime kisakausi meni aika lailla penkin alle, mutta tänä vuonna olisi tarkoitus koittaa saada näitä omia kisahermoja rassattua pois, jotta radalla voin keskittyä 100% siihen tilanteeseen enkä näihin pääkopassa huutaviin "Ei vittu! Sarja! Ei se kuitenkaan mee", "Emmä osaa, oon ihan sysipaska" ja "Kauhee ku kaikki kattoo mua ku mä mokaan tän radan kuitenkin". Mä ihan oikesti sössin koko homman jo sillä, et ajattelen sössiväni hommat. Hevonen menis ja varmasti minäkin, mut joka pirun kerta alkaa päässä rassaamaan niin pirun kovilla kierroksilla. Mikä auttaisi? KERTOKAAAA!! :D

Joskus ollaan mekin puhdas rata saatu ;)

Näistäkin kisoista kotiintuomisina 12vp...

Mulla taitaa suurin ongelma olla se, että mietin mitä muut ajattelee musta ja sen johdosta jätän usein sanomatta tai tekemättä paljon asioita. Pahinta tässä on et mä pelkään jopa sitä, mitä mun läheisimmät ystävät ajattelee! Vaikka mä sisimmässäni tiedän että ne pitää musta just sellaisena ku olen, aina mä jään miettimään et mitäköhän se ny ajatteli musta ku tein tai sanoin noin. Mä kyllä luotan mun ystäviin 100% , ei se siitä johdu mut mä olen liian epävarma ihminen, oikeasti. Toisena vaikka joku asia loukkais mua, en välttämättä sano sitä ääneen, koska pelkään et siitä syntyy isompi soppa.

Arggg, joko nyt alkais valottumaan ees osa musta!

Minäkö lellitty kermaperse?

Mä olen alkanut kuulemaan ihan liian monesta paikkaa että mä olen lellitty, "niin saatanan rahoissa" ja sitä rataa että musta ois pikkuhiljaa aika alkaa korjailemaan näitä väitteitä.
Kun mä kyselen näiltä henkilöiltä et mikä musta tekee lellityn, niin mä saan yleensä aina vastauksina kuulla omasta hevosesta, uusista vaatteista ja jatkuvista baarireissuista. Oonko mä todellakin ainoa hevosen omistava, joka voi käydä baareissa ja ostaa vaatteita?

Vastaus on ei. Voin suoraan kertoa teille kaikille, että mä teen töitä jotta saan elää elämäni just silleen ku haluan. Jokainen mun ostos, jokainen baarireissu, joka ikinen penni mitä hevoseen menee, tulee mun omasta taskusta. Huonoina päivinä toki vanhemmat avustaa pikkusen, mutta todellisuudessa mä olen se joka mun elämäni maksaa. Se, miten mulla on opiskelijana varaa pitää omaa hevosta on ihan täysin mun asiani. Kuitenkin käyn opiskelujen ohella töissä ja siihen samaan syssyyn yritän löytää aikaa ystävillekin. Usein tuntuu että se 24h ei vaan yksinkertaisesti riitä. Mä en todellakaan ole se mamma betalar-tyyppinen henkilö, miksi monet erehtyy mua luulemaan.

Ratsastuksessa suosin laadukkaita merkkejä, jotka ovat yleensä kalliimpia, varsinkin hevoselle vain parasta. Minä en ole lellitty, Veikko on <3

Sit kun mietin, miksi ylipäätänsä mut on leimattu kermaperseeksi niin mulla on ainoastaan yksi vaihtoehto. Ihmiset on vaan niin pirun kateellisia. Jos mä olen oikeassa, niin mä voin sanoa ihan suoraan; älkää olko! Mä olen menettänyt elämässäni aivan liikaa, jotta mä olen saanut haluamani. Jos ikinä saisin vaihtoehdoksi menettää hevosen, elää rikkinäisissä vaatteissa tyyliin sillan alla, ja sillä saada mun oman isäni takaisin edes hetkeksi, mä en miettisi sekuntiakaan. Mä luopuisin ihan kaikesta, jotta mä voisin edes hetken puhua isän kanssa, kertoa kuinka pahoillani oon kaikesta ja kuinka paljon rakastan sitä. Jos isä ois vielä elossa, ei olis Veikkoa. Ei olis koko ratsastusharrastusta, todennäköisesti huitelisin edelleen kilpauimarina.

Daddy's Girl, forever. Miss you more than anything <3

Don't judge me for who I am not. Im as normal as any of you. You can either hate me or you can love me but please, get your fact's straight before you come judging me!

PEACE OUT

Rakkauden merkitys minun näkökulmastani

Love is an emotion of a strong affection and personal attachment. Love is also said to be a virtue representing all of human kindness, compassion, and affection —"the unselfish loyal and benevolent concern for the good of another".  [Wikipedia]

Rakkaus. Niin, kukapa ei haluaisi rakastaa ja olla rakastettu? En ehkä ole paras ihminen kertomaan rakkaudesta, sillä en ole koskaan saanut minkäänlaista vastakaikua omaan rakkauteeni, mutta haluan silti tuoda oman mielipiteeni julki.

Lyhyen 18-vuotisen elämäni aikana olen tainnut rakastua kerran. Ihastunut olen monta, monta, MONTA kertaa, mutta rakastunut olen ollut kerran. Ihastuneena sitä tahtoo tehdä vaikutuksen toiseen keinolla millä hyvänsä, tarkkailee salaa etäisyyden päästä ja kun toinen huomaa katseesi, käännät katseen ujona pois. Ajattelet toista paljon ja piirrät sydämenkuvia vihkoon. Tämä on siis nuoren näkökulmasta, ei sitä vanhempana enää piirrellä sydämiä vihkoihin. Odotat aina innolla toisen tapaamista ja näet unta toisesta. Laitat itsesi aina hienoksi ja turhaudut, kun ei löydy mitään kivaa vaatetta päälle laitettavaksi. Rakkauden olen itse kokenut sellaisena, että uskallat luottaa toiseen, kertoa huolesi ja vastapalveluksena kuunnella toisen huolia. Tälläytyminen on yliarvostettua, koska tiedät toisen pitävän sinusta minkä näköisenä tahansa. Sinulla ei ole tarvetta tehdä vaikutusta eikä miettiä sanojasi tarkkaan, jotta varmasti toinen pitäisi sinusta. On vain sinä ja hän.

Sitten asiat saattaakin mennä päin helvettiä, kuten minun asiassa kävi. Sitä uskoi vilpittömästi, että toinen oikeasti tunsi samoin. Todellisuudessa samainen henkilö, joka kuunteli huolesi, piti sinua lähellään ja kehui sinua kauniiksi, paljastuu kusipääksi, joka käyttää sinua vain hyväkseen, kertoo asiasi eteenpäin, lirkuttelee muiden perään ja haukkuu sinua muille. Olet ollut toiselle vain yksityinen lelu, jota saa riepotella miten tahtoo. Varsinkin minun tapauksessani kun uskoin kaiken paskan jälkeenkin, että "joo se on vaan erilainen muiden kanssa, ei se mulle esitä".

Kyseinen henkilö sai minut vajoamaan lopulta ihan alas, pohjamutiin. Haukkui minut ja haistatti vitut ja totesi ettei mikään merkannut hänelle yhtään mitään. Vajosin niin alas elämässäni, että en uskaltanut enää käyttää tunteita. Juoksin baareissa ja välillä sitä löysi aamulla itsensä ties kenen luota. Saatoin itseni ystävieni edessä erittäin huonoon valoon. Häpesin itseäni, häpesin silloista elämäntapaani ja kaikkea siltä väliltä. Inhosin itseäni. Mietittiin yöt pitkät että miten vitussa tähän tilanteeseen päädyttiin ja miten siitä kierteestä pääsee pois.

Kierre loppui ihastumiseen. Noh, ei siitäkään mitään tullut, sama kierre kuten aina. Ollaan niin hiton sokeita, ettei näe että koko homma menee taas hyväksikäytöksi. Näinhän mulle on aina käynyt, koska olen ensinnäkin aivan liian kiltti, ja toiseksi aivan liian helppo. Uskon asiat liian helposti.

Olen kokenut elämäni aikana liian paljon hyväksikäyttöä, valheita, ja haukkumisia, etten tiedä enää voinko ikinä luottaa enää kehenkään täysin. Itseluottamukseni mureni täysin rakastumisen myötä ja olen useampaan kertaan huomannut itseni toteavan "Ei tästä mitään tuu, ei mulla oo mitään mahollisuuksia ja sitä paitsi, mä oon niin hiton rumaki vielä" MITÄ HITTOA! Tää maailma on tosiaan mennyt siihe pisteeseen, ettei välitetä enää mistään muusta, kunhan on hyvät tissit, perse ja on niin helvetin laiha ja sitä rataa. Oon tuominnut itseni lopun elämääni yksinäiseksi ja katkeraksi, koska en ulkonäköni puolesta kelpaa kellekään, koska tää maailma on täynnä pinnallisia paskiaisia. Mä oon liian monta kertaa hävinnyt niille ah niin täydellisille muijille, vaikka todellisuudessa mä voisin vannoa olevani helvetisti parempi, jos katsoo pintaa syvemmälle.

Ehkä en ole ulkonäöltäni kovin kaunis, laiha tai muutakaan, mutta ainakin mulla on tunteet! Olisin luottamuksen arvoinen, en petä, olisin lojaali joka tilanteessa. Mä ihan oikeasti välittäisin toisesta ja tekisin toisen puolesta ihan mitä vaan, tai no en toki ihan kaikkea :D Mun kanssa myöskin voi jutella ihan syvällisempiäkin asioita, en ole tyhmä vaan suht älykäs nuori nainen. En väitä, että nää ylikauniit muijatkin olis, fiksuja, lojaaleja ja muuta, mut stereotypiat vahvistaa aika näppärästi. On sitä niin monta kertaa kuultu ja nähty, kun toinen pettää toista ja sitä rataa.

On yksi henkilö, jolle luottaisin paljon asioitani ja kuuntelisin toisenkin huolia, jos niitä on. Minuun ei vain luoteta. Haluan näyttää, että olen luotettava henkilö ja haluan näyttää toiselle että mä todella olisin yrittämisen arvoinen! Ulkonäöt sikseen, mä haluan vain rakastaa ja tuntea vihdoin sen vastarakkauden tunteen. Hey you, yes you! 

Joten, olen tullut siihen tulokseen, että mä en jaksa enää etsiä ja yrittää, vaihteeksi joku muukin vois huomata mut ja nähdä millainen mä olen ihmisenä. Mä en halua enää satuttaa itseäni.

Loppuun yksi suosikkibiiseistäni.

Paulina kiittää ja kuittaa, ja teille pariskunnille, rakastakaa toisianne vilpittömästi ja pitäkää toisistanne kiinni! <3


 

Olen muuttunut ja onnellinen.

Päätin kirjoittaa nyt minulle hyvin ajankohtaisesta aiheesta. Halusin kertoa teille, miten elämäni on muuttunut kokonaan tämän vuoden aikana.

Vielä viime vuonna olin angstinen teinityttö, jonka mielestä elämässä ei ollut mitään elämisen arvoista. Pidin itseäni hyvin vastenmielisenä, rumana ja lihavana. En uskonut itseeni, lintsailin koulusta, join yms. Vihasin itseäni ja kaikkea mitä teen. Mikä minua esti lopettamasta elämääni? Hevoset, ystävät ja rakkaus jääkiekkoon ja jalkapalloon. En silti tuntenut oloani hyväksi, harvoin minulla oli oikeasti hyvä mieliala ja en tuntenut olevani tarpeeksi hyvä mihinkään.

Tänä vuonna, varsinkin Veikon tultua minulle, aloin huomaamaan hyviä asioita ympärilläni. Minulla on takanani erittäin laaja tukiverkosto, ystävät, valmentaja, perhe ja muut sukulaiset. Kaikki ovat tukeneet minua päätöksessäni ostaa oma hevonen, ovat ylpeitä minusta ja tsemppaavat minua ja Veikko kaikissa tilanteissa. Usko omaan osaamiseen on palannut ja nautin joka hetkestä hevoseni sekä tallilaisten seurassa. Tallilta olen löytänyt itselleni erittäin hyviä ystäviä, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä <3 Olen sisäistänyt, että minulla ja Veikolla on kummallakin vielä paljon opittavaa ja uskon että yhdessä voimme kehittyä vielä pitkälle!

 

 

 

 

 

 

KaKe 16.9 100cm ©Annika Mäki

Olen myös alkanut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Olen helmikuusta tähän päivään asti saanut pelkästään ratsastamalla, töissä olemalla ja juomalla litroittain vettä pudotettua painoani yli 20 kg, pienentänyt vaatekokoani ja elänyt muutenkin terveellisemmin. Olen saanut itsevarmuuttani takaisin ja iloitsen elämän pienistä iloista. Yritän tsempata koulussa, teen töitä, kun kouluni lukujärjestys sen sallii ja silti revin itselleni aikaa hevosen, töiden ja koulun lomasta ystävilleni, jalkapallolle ja jääkiekolle. En huolehdi turhaan tulevasta vaan elän tässä hetkessä. Ystäväni ovat minulle maailman tärkeintä, enkä voisi koskaan elää ilman heitä. Minulla on suhteellisen laaja kaveri/ystäväporukka ja pyrin tasapuolisesti viettämään aikaa kaikkien kanssa. Aina se ei onnistu, mutta hei, aina on facebook ja kännykkä jolla voin pitää kaikkiin yhteyttä ;)

Jennan kanssa lähdössä ulos <3

Millan kanssa Weeken Festivalissa <3

Elämän pieniä iloja, tallikisoissa puhdas 90cm!

Tää on tää mun kouluhomma :D

Tyttöi menos Vaasaan futismatsiin <3

Jenna rakas <3

Carla rakas <3

Äiti <3

All in all en saa antaa itseni enää vajota pohjamutiin, vaan jatkan itseni tsemppaamista. Eletään täysillä ku ollaan vielä nuoria ja murehditaan sitte myöhemmin! Myönnän kyllä omat vikani ja muut, mutta hei. Ei meist kukaan oo täydellinen! Jos ei musta tykkää niin mun puolesta voi iha suoraan vaan fuck off!

Pauski kiittää ja kuittaa!

#21 Artsin valmennus

Ryhdistäydy hyvä nainen! Kirjoita!

Torstaina siis oli Arto Vahteran eka valmennus. Heti verkassa saatiin hyviä neuvoja ja laukassa kun piti vaihdella paljon laukkaa lennosta, meillä meni joka kerta pelkäksi säädöksi eikä vaihtoja tullut kuin ravin kautta tai sitten Veikko vaihtoi etupäällä. Kotiläksyä meille ;) (p.s tänään sujui jo hyvin!) Aloitettiin laukassa tulemalla keskihalkaisijalla olevia kavaletteja, joissa laskettiin itse laukat. Kun kavaletit oli puomikorkeuksilla, saatiin 5 laukka-askelta ja Veikko pysyi hyvin kasassa. Kun kavaletit nostettiin, Veikko hieman kuumui ja tultiin neljällä, mutta mahduttiin hyvin väliin eikä kuitenkaan kaahotettu.

Sitten tultiin pystyä pitkällä sivulla, jossa oli puomi edessä. Tässä kohtaa Veikko puski vahvasti vasemmalle ja aloin kädellä säätämään liikaa, jolloin meni vinoksi. Hyvät hypyt kuitenkin tuli, kun olin rauhallinen kädellä ja pidin ulkopohkeen kunnolla kiinni. Pystyä koroteltiin metriin asti ja kunnialla selvittiin joka kerta.

Pystytehtävän jälkeen käveltiin hetki, kun Artsi kasasi kavaletit päällekkäin, ja selitti seuraavan tehtävän. Vasemmasta kierroksesta tultiin kavalettikasalle, suunnanvaihto ja pysty-sarja - linja. Kavaletilla taas meni vinoksi ja Veikko kielsi. Noh, tultiin uudestaan ja keskityin suoruuteen ja ulkopohkeen käyttöön. Linjalla Veikko tykkäsi lähteä, mutta mahduttiin hyvin joka kerta.

Tultiin kerran 5 esteen rataa. Vasemmassa kierroksessa pysty, kavalettikasa, linja ja pysty toisesta suunnasta. Kaikki sujui hyvin, kunnes sarjalla kävi ihan vähän ahtaaksi, veikko teki himoloikan ja minä jäin sitä ihmettelemään, käänsin liian myöhään pystylle, huono tie ja kielto. Toisella yrityksella panostin taas suoruuteen ja tiehen.

Viimeisellä kerralla tultiin vielä kavalettikasa ja linja. Artsi oli leventänyt sarjan b:n okserin melko leveäksi, mutta kaikki meni hyvin! :) Hypeltiin siinä metrisiä, mutta Veikko oli ilmeisesti sitä mieltä, että nää on liian pieniä, joten esteen ja hevosen väliin jäi melko reilusti tilaa :p Tähän loppuun kuvia!
©Jaxe, kiitos!

Tässä tultiin hieman lähelle ja Veikko tekikin megaloikan, mahavara ;)

Poika on innoissaan <3

Nyt on alkanut taas yhteinen sävel löytymään, kun Veikko on saanut hirveästi enemmän energiaa kuin niinä aikoina kun teki tunteja. Kontrolli alkaa löytymään ja sujuvia hyppyjä on saatu alle :)
Artsista tykkäsin kovasti ja odottelen innolla muista valmennuksia! :)

p.s Kuvista ei nyt näy, mutta mun uudet Veredus Guarnieri-saappaat on tulleet ja päässeet käyttöön ;) IHANAT! <3

#20 - Updates

Joo-o. Sori nyt vaan täst tauosta :D
7 viikkoa sitten kävi semmonen kämmi, että kaaduin koulussa vasemman käden päälle. Kyynärnivelen murtuma oli ja leikkauspöydälle päädyin. Siellä onki ny titaanilevy ja kaks ruuvia. Janita, oli ihana ihminen ja ratsasti ja valmentautui Veikolla sillä aikaa kun mä yritin hoitaa itseni taas ratsastuskuntoon.
Nyt oon kolmisen viikkoa itse ratsastanut ja valmentautunut Veikolla, käsi on suhteellisen hyvässä kunnossa, mitä nyt ei suoristu vielä kokonaan taikka tällaista. Päivä kerrallaan :)

#19 My dream come true

Tänään! Tänään oon sitten hevosenomistaja. Istun koulussa koneella (HUOM! Tunnin liian aikasin!) ja mä en meinaa pysyy tällä tuolilla! Haluun tallille, nyt, HETI! Tänään Ida hakee mut koulusta, haetaan kamat kotoa ja suunnataan tallille. Satulaseppä tulee hakemaan Veikon satulan korjattavaksi. Tänään pidetään rento päivä kävellen ilman satulaa, kun autokoulu osu huonosti viideks. Otetaan vähä fiilistelykuvia ja vaan halin Veikkoa!
Oon niin suunnattoman onnellinen. Vitut mistään miehistä, mulla on VEIKKO! <3


p.s Ajattelin järkyttää maailmaa ja värjätä hiukset suunnilleen tämän värisiksi, mielipiteitä?