Rakkaus. Niin, kukapa ei haluaisi rakastaa ja olla rakastettu? En ehkä ole paras ihminen kertomaan rakkaudesta, sillä en ole koskaan saanut minkäänlaista vastakaikua omaan rakkauteeni, mutta haluan silti tuoda oman mielipiteeni julki.
Lyhyen 18-vuotisen elämäni aikana olen tainnut rakastua kerran. Ihastunut olen monta, monta, MONTA kertaa, mutta rakastunut olen ollut kerran. Ihastuneena sitä tahtoo tehdä vaikutuksen toiseen keinolla millä hyvänsä, tarkkailee salaa etäisyyden päästä ja kun toinen huomaa katseesi, käännät katseen ujona pois. Ajattelet toista paljon ja piirrät sydämenkuvia vihkoon. Tämä on siis nuoren näkökulmasta, ei sitä vanhempana enää piirrellä sydämiä vihkoihin. Odotat aina innolla toisen tapaamista ja näet unta toisesta. Laitat itsesi aina hienoksi ja turhaudut, kun ei löydy mitään kivaa vaatetta päälle laitettavaksi. Rakkauden olen itse kokenut sellaisena, että uskallat luottaa toiseen, kertoa huolesi ja vastapalveluksena kuunnella toisen huolia. Tälläytyminen on yliarvostettua, koska tiedät toisen pitävän sinusta minkä näköisenä tahansa. Sinulla ei ole tarvetta tehdä vaikutusta eikä miettiä sanojasi tarkkaan, jotta varmasti toinen pitäisi sinusta. On vain sinä ja hän.
Sitten asiat saattaakin mennä päin helvettiä, kuten minun asiassa kävi. Sitä uskoi vilpittömästi, että toinen oikeasti tunsi samoin. Todellisuudessa samainen henkilö, joka kuunteli huolesi, piti sinua lähellään ja kehui sinua kauniiksi, paljastuu kusipääksi, joka käyttää sinua vain hyväkseen, kertoo asiasi eteenpäin, lirkuttelee muiden perään ja haukkuu sinua muille. Olet ollut toiselle vain yksityinen lelu, jota saa riepotella miten tahtoo. Varsinkin minun tapauksessani kun uskoin kaiken paskan jälkeenkin, että "joo se on vaan erilainen muiden kanssa, ei se mulle esitä".
Kyseinen henkilö sai minut vajoamaan lopulta ihan alas, pohjamutiin. Haukkui minut ja haistatti vitut ja totesi ettei mikään merkannut hänelle yhtään mitään. Vajosin niin alas elämässäni, että en uskaltanut enää käyttää tunteita. Juoksin baareissa ja välillä sitä löysi aamulla itsensä ties kenen luota. Saatoin itseni ystävieni edessä erittäin huonoon valoon. Häpesin itseäni, häpesin silloista elämäntapaani ja kaikkea siltä väliltä. Inhosin itseäni. Mietittiin yöt pitkät että miten vitussa tähän tilanteeseen päädyttiin ja miten siitä kierteestä pääsee pois.
Kierre loppui ihastumiseen. Noh, ei siitäkään mitään tullut, sama kierre kuten aina. Ollaan niin hiton sokeita, ettei näe että koko homma menee taas hyväksikäytöksi. Näinhän mulle on aina käynyt, koska olen ensinnäkin aivan liian kiltti, ja toiseksi aivan liian helppo. Uskon asiat liian helposti.
Olen kokenut elämäni aikana liian paljon hyväksikäyttöä, valheita, ja haukkumisia, etten tiedä enää voinko ikinä luottaa enää kehenkään täysin. Itseluottamukseni mureni täysin rakastumisen myötä ja olen useampaan kertaan huomannut itseni toteavan "Ei tästä mitään tuu, ei mulla oo mitään mahollisuuksia ja sitä paitsi, mä oon niin hiton rumaki vielä" MITÄ HITTOA! Tää maailma on tosiaan mennyt siihe pisteeseen, ettei välitetä enää mistään muusta, kunhan on hyvät tissit, perse ja on niin helvetin laiha ja sitä rataa. Oon tuominnut itseni lopun elämääni yksinäiseksi ja katkeraksi, koska en ulkonäköni puolesta kelpaa kellekään, koska tää maailma on täynnä pinnallisia paskiaisia. Mä oon liian monta kertaa hävinnyt niille ah niin täydellisille muijille, vaikka todellisuudessa mä voisin vannoa olevani helvetisti parempi, jos katsoo pintaa syvemmälle.
Ehkä en ole ulkonäöltäni kovin kaunis, laiha tai muutakaan, mutta ainakin mulla on tunteet! Olisin luottamuksen arvoinen, en petä, olisin lojaali joka tilanteessa. Mä ihan oikeasti välittäisin toisesta ja tekisin toisen puolesta ihan mitä vaan, tai no en toki ihan kaikkea :D Mun kanssa myöskin voi jutella ihan syvällisempiäkin asioita, en ole tyhmä vaan suht älykäs nuori nainen. En väitä, että nää ylikauniit muijatkin olis, fiksuja, lojaaleja ja muuta, mut stereotypiat vahvistaa aika näppärästi. On sitä niin monta kertaa kuultu ja nähty, kun toinen pettää toista ja sitä rataa.
On yksi henkilö, jolle luottaisin paljon asioitani ja kuuntelisin toisenkin huolia, jos niitä on. Minuun ei vain luoteta. Haluan näyttää, että olen luotettava henkilö ja haluan näyttää toiselle että mä todella olisin yrittämisen arvoinen! Ulkonäöt sikseen, mä haluan vain rakastaa ja tuntea vihdoin sen vastarakkauden tunteen. Hey you, yes you!
Joten, olen tullut siihen tulokseen, että mä en jaksa enää etsiä ja yrittää, vaihteeksi joku muukin vois huomata mut ja nähdä millainen mä olen ihmisenä. Mä en halua enää satuttaa itseäni.
Paulina kiittää ja kuittaa, ja teille pariskunnille, rakastakaa toisianne vilpittömästi ja pitäkää toisistanne kiinni! <3
Suoraa mielipidetekstiä on aina mukava lukea, odotas vaan, kyllä se oikea ponnahtaa vielä tielle ;))
VastaaPoista