torstai 19. tammikuuta 2012

#18 - Hard to believe

Tuli tässä vaan mieleen. Alkanut vasta eilen ihan oikeasti sikeä se tosiasia, että musta tulee hevosenomistaja! Jo kauan olen halunnut omaa hevosta, ja kerran oli lähellä ettei ostettu yhtä tammaa, mutta päätin etten halua vielä hevosta. Halusin kehittyä paremmaksi ratsastajaksi ja elää vielä villiä elämää.
Nyt, muutama vuosi sen jälkeen tapasin Veikon. Iso, komea ruuna, jolla oli kapasiteettia vaikka muille jakaa! Vaikka Veikko on vielä suht nuori, en ole koskaan tavannut yhtä hyväsydämistä, nöyrää, kilttiä ja halipulaista (;D) hevosta! Rakastuin heti. Ja musta meillä synkkaa hyvin! Halusimme ensin ottaa Veikon ylläpitoon, mutta kisamenestykseni perusteella ei sitten tullut ylläpitoon. Lopulta uskalsin ottaa Veikon oston äidin kanssa esille. Aluksi minut tyrmättiinkin täysin. Mutta seuraavana päivänä äiti soittikin minulle ja halusi keskustella asiasta ja noin 20 minuutin keskustelun jälkeen olinkin jo ottamassa yhteyttä omistajaan Veikon ostosta!
Enää odotellaan vain helmikuun ensimmäistä päivää, jolloin Veikko siirtyy minulle. Ostotarkastuksessa tuli puhtaat paperit ja varusteitakin oon jo kerinnyt tilaamaan/ostamaan :D Näin alkuun meneekin ihan hirveästi rahaa, että päästään alkuun ja kaikkea. Satula tarkistettiin ja sekin pitää topata kokonaan ja runkoa leventää, ei ollut halpa reissu sekään :D
Vaikka olo on kuin rahattomalla pulsulla kohta, en voisi olla tyytyväisempi päätökseeni ostaa Veikko! Minulla on paljon hyviä ystäviä, jotka auttavat ja tukevat minua ja toivovatkin minulle kaikkea hyvää! HT.net:issä oli jonkun aikaa valitettava siitä, kuinka huono omistaja ja ratsastaja olen kaksien kisojen perusteella, mutta sen jälkeen kun pari kaveria tuki minua ja itsekin päädyin kirjoittamaan kunnon tekstin sinne, niin sekin loppui.

Se kuitenkin on varmaa, että Veikko on elämäni hevonen! <3



<3

2 kommenttia: